Kansalaisyhteiskunnan historia
Kansalaisyhteiskunnan historia nivoutuu Suomessa tiiviisti
osaksi kansan ja yhteiskunnan historiaa. Ihmisten toiminta järjestöissä,
puolueissa ja ammattiyhdistyksissä vaikutti koko maan henkiseen ja
taloudelliseen kehitykseen. Vapaan sivistystyön avulla ihmiset oppivat tietoja
ja taitoja ja kasvoivat aktiivisiksi kansalaisiksi. Näin Suomen kansan
historiaa ei voi kirjoittaa kuvaamatta kansalaisyhteiskunnan kehitysvaiheita ja
päinvastoin kansalaisyhteiskunnan historian kuvauksessa tulevat esiin Suomen
historian tärkeät kehitysvaiheet ja merkkipaalut.
Vakiintuneen kansalaistoiminnan juuret ulottuvat Suomessa
1700-luvun lopulle, kuten Euroopassakin. Valistuksen ja Ranskan vallankumouksen
innoittamina porvaristo ja keskiluokka alkoivat vaatia yhteiskunnallisten
oikeuksien ja velvollisuuksien uusjakoa: tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta lain
edessä sekä sääty-yhteiskunnalle leimallisten etuoikeuksien poistamista. (Kun
edustajat…1989, 21; Kekkonen 1988, 6)
Aurora-seura aloitti toimintansa vuonna 1770 käsitellen kaunokirjallisten
aiheiden ohella myös kansallisia kysymyksiä. Vuonna 1790 perustettu Turun
Musikaalinen Seura keskittyi musiikkikulttuurin edistämiseen ja vuonna 1797
perustettu Suomen Talousseura taloudelliseen hengenviljelyyn. (Alapuro &
Stenius 1989a, 21–23) 1810-luvulla syntyivät myös ensimmäiset uskonnolliset
yhdistykset. (Heikkilä & Seppo 1989, 77)
Raittiusyhdistykset olivat ensimmäinen suuren jäsenmäärä
omaava järjestöryhmä Suomessa. Alkoholin liikakäyttö oli iso ongelma
erityisesti työväestön ja maalaisköyhälistön keskuudessa, minkä vuoksi
sivistyneistön edustajien toimesta ryhdyttiin perustamaan raittiusyhdistyksiä
eri puolille maata 1830-luvulta lähtien. Raittiusyhdistysten jäsenmäärä oli
enimmillään 1900-luvun alussa. (Alapuro & Stenius 1989, 50–51) Rouvasväenyhdistykset
keskittyivät filantrooppiseen toimintaan kaupungeissa. Vapaapalokunnat
huolehtivat kaupunkien paloturvallisuudesta.