Uutiset
17.9.2009 11.27
Uutuuskirja - Prosessidraama ja tutkiva teatterityö
Kirjassa on esitelty 13 työpajakäsikirjoitusta, jotka osallistavat periaatteella "ihminen on oman luomisensa jatkuva prosessi". Tulevaisuus on myös tekoja ja tahdon asia. Käsikirjoitukset kulkevat koulutietä kohti rakkauden luonteen pohdintaa ja parisuhteiden koukeroita.
Työpajoissa eläydytään myös neljän sadun maailmaan. Elämänkertaketjullisen ajatteluun pohjaavat työtavat sukeltavat myös muistoihin ja esittämiseen. Työpajat ovat syntyneet monen ihmisen silmin, jaloin ja sydämin. Niitä on muokattu, harjoiteltu ja vedetty AMK Stadiassa, Teatterikorkeakoulun draamapedagogiikan koulutuksissa sekä Arabianrannan peruskoulussa.
Osaa käsikirjoituksista ovat muokanneet maahanmuuttajat, opettajat, sekä kansalaisjärjestöissä ja eri työyhteisöissä toimivat ihmiset. Kirjaan on kerätty myös opetus- ja teatterialan lehdissä julkaistuja artikkeleita vuosilta 2008–1996 Artikkelit on kirjoitettu kulloisenkin ajan tutkivan teatterin silmälasien kautta maailmaa katsellen. Ne ihmettelevät osallistavan draaman puuttumista Suomalaisen yhteiskunnan koulutusrakenteista – aina vaan ja edelleen.
Kirjoittaja on kokenut draamakouluttaja ja teatteripedagogiikan lisensiaatti, joka on käyttänyt tutkivan teatterityön ja osallistavan draaman menetelmiä koulutukseen jo 30 vuotta.
Prosessidraama ja tutkiva teatterityö
Elina Rainio
Julkaisija: Sivistysliitto Kansalaisfoorumi 2009
112 sivua, hinta 20 euroa
Tilaukset: elli.kekalainen(at)kansalaisfoorumi.fi, puh. 045-657 7359.