Uutiset
18.11.2009 13.05
Ehdotus ajanmukaistaisi yhdistyslain vastaamaan teknistä kehitystä
Oikeusministeriössä on valmistunut ehdotus yhdistyslain tarkistamiseksi. Jäsenten vaikutusmahdollisuuksia parannettaisiin sallimalla tietoliikenneyhteyksien ja muiden teknisten apuvälineiden käyttäminen yhdistyksen kokouksiin osallistumisessa. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle joulukuussa.
Uudistuksen toteuduttua laki vastaisi nykyistä paremmin erimuotoisten yhdistysten tarpeita sekä nykyaikaisen kansalais- ja järjestötoiminnan vaatimuksia. Säännösten saattaminen vastaamaan teknistä kehitystä lisäisi kansalaisten osallistumismahdollisuuksia yhdistystoimintaan. Muutoksella voi olla merkitystä erityisesti nuorten järjestötoimintaan osallistumisen kannalta.
Etäosallistuminen postitse tai tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälinen avulla olisi mahdollista sekä ennen kokousta että sen aikana, jos yhdistyksen säännöt sen sallivat. Edellytyksenä olisi, että osallistumisoikeus ja ääntenlaskennan oikeellisuus voidaan varmistaa perinteiseen kokoukseen verrattavalla tavalla. Myös etäosallistuminen yhdistysten ja järjestöjen valtuutettujen kokouksiin olisi sallittua.
Etäosallistuminen sallittaisiin kuitenkin vain kokouksen aikana yhdistyksissä, joiden tarkoituksena on valtiollisiin asioihin vaikuttaminen. Rajauksella halutaan turvata näiden yhdistysten päätöksenteon vakautta tilanteessa, jossa etäosallistumisesta ei vielä ole laajaa käytännön kokemusta.
Lainmuutos mahdollistaisi myös ulkomailla pysyvästi asuvan henkilön valitsemisen puolueen paikallisyhdistyksen tai alajärjestön hallitukseen. Jotta Suomen valtiollisiin asioihin vaikuttavalla yhdistyksellä jatkossakin olisi hyväksyttävä kytkentä Suomeen, pitäisi puolueen hallituksen jäsenten asuinpaikan kuitenkin edelleen olla Suomessa.
Myös yhdistysten hallintoa ja tarkastusta koskevia säännöksiä selkeytettäisiin. Yhdistyksen maallikkotarkastuksesta (toiminnantarkastus) ehdotetaan säännöksiä, jotka vastaavat nykyistä hyvää käytäntöä maallikoiden suorittamassa tilintarkastuksessa ja uuteen asunto-osakeyhtiölakiin ehdotettua maallikkotarkastusta. Lisäksi KHT- ja HTM-tilintarkastajan käyttövelvollisuutta ehdotetaan laajennettavaksi vastaamaan muita yksityisiä yhteisöjä koskevia vaatimuksia.
Eräät valmistelun yhteydessä esille tulleet kysymykset siirtyivät erikseen selvitettäviksi. Jatkovalmistelussa selvitetään, voiko yhdistys tulevaisuudessa toimia kokonaan tietoverkossa. Myös liittoäänestyksen laajentaminen esimerkiksi keskusjärjestön henkilövalintoihin jäi myöhemmin selvitettäväksi. Jatkovalmistelua vaatii myös se, voiko yhdistyksen kieli olla jokin muu kuin suomi tai ruotsi samoin kuin yhdistysten sulautumisen sääntely.
Rekisteröityjä yhdistyksiä on yhdistysrekisterissä noin 127 000 kappaletta. Rekisteröimättömiä yhdistyksiä arvioidaan olevan useita kymmeniä tuhansia.
Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiainen, puh. 09 1606 7664 ja 050 340 9112
sähköposti: etunimi.sukunimi@om.fi
Luonnos hallituksen esitykseksi löytyy sivulta: http://www.om.fi/Etusivu/Valmisteilla/Lakihankkeet/Yhtiooikeus/1172045285650