rss

Uutiset

8.3.2010 15.48

Selvitys kolmannen sektorin yhteistyöstä kunnan kanssa julkaistu

Asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen on kunnan perustehtäviä. Vaikka hyvinvointipalvelut perinteisesti ymmärretään sosiaali- ja terveystoimen alueeksi, ymmärretään kunnissa yhä laajemmin, että kunnan koko toiminta vaikuttaa asukkaiden hyvinvointiin. Kolmas lähde selvitti kuntien ja kolmannen sektorin yhteistoimintaa kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalan hyvinvointipalveluiden saralla.

26.2.2010 17.37

Valtakunnalliset sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämispäivät 20.-21.4.2010 Säätytalolla

Valtakunnalliset sosiaali- ja terveyspolitiikan kehtittämispäivät ovat kevään tärkein seminaaritapahtuma sosiaali- ja terveysalalla.

23.2.2010 15.25

Vapaaehtoistyöhön Keniaan, Nigeriaan, Peruun tai Taiwanille!

Paikkoihin tulee hakea 6.4. mennessä.

18.2.2010 15.39

Ympäristöministeriö valvomaan eläinsuojelusäädösten toteutumista

Oikeutta Eläimille -yhdistyksen 30 turkistarhalla salaa kuvaamat järkyttävät videot osoittavat jälleen kerran, että Suomessa eläinsuojelusäädösten valvonta on tehotonta. Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry:n mielestä eläinten hyvinvoinnin jatkuvat laiminlyönnit osoittavat, että maa- ja metsätalousministeriö ei ole oikea taho valvomaan eläinsuojelusäädösten noudattamista. Maa- ja metsätalousministeriön höllän kontrollin syynä on sen kaksoisrooli: saman tahon pitäisi ajaa sekä maataloustuottajien että eläinten etua.

16.2.2010 14.22

Demokratian nykytila ja kehittämiskohteet - Kansalaistoimijoiden aamiaistapaaminen 10.3.

Valtioneuvoston käsittelyssä on ollut uusi, laaja demokratiapoliittinen asiakirja. Siinä on myös merkittävä kansalaisyhteiskuntaosio. Asiakirja on keskustelupaperi ja periaatepäätös demokratian vahvistamisesta. Se antaa yleiskuvan suomalaisen demokratian tilasta ja nostaa esiin keskeiset kehittämiskohteet ja ratkaisuesitykset niihin.

12.2.2010 10.06

Jämsän ilveksen orpopennut kuolivat turhaan

Kaksi ilveksen orpopentua ammuttiin tammi-helmikuussa Jämsässä Keski-Suomen riistanhoitopiirin riistapäällikkö Jukka Purhosen päätöksellä. Pennut tapettiin, koska niiden emo jäi auton alle 16. tammikuuta. Pentujen tarkasta ampumisajankohdasta ei ole täyttä varmuutta. Viimeisimmän Jukka Purhosen antaman lehtilausunnon mukaan vasta yhdeksänkiloiset pennut olisi ammuttu 31.tammikuuta.

10.2.2010 14.03

Verilöyly varjostaa Vancouverin talviolympialaisia

Vancouverin 2010 talviolympialaisten alla Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry katsoo aiheelliseksi muistuttaa, että vähän olympialaisten päättymisen jälkeen maaliskuun alussa Kanadassa alkaa jokavuotinen, laajamittainen ja erittäin brutaali hylkeiden poikasten metsästys. Pyyntikaudella tapetaan useita satoja tuhansia hylkeen poikasia, joista valtaosa on vasta muutaman viikon ikäisiä.

5.2.2010 13.50

Rahoitushakemisto avattu

Kansalaisfoorumi on avannut hankerahoitushakemiston järjestöille osana tätä Kansalaisyhteiskunta.fi- sivustoa.

5.2.2010 9.47

Hallitus haluaa parantaa kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia

Valtioneuvosto on tehnyt demokratian edistämistä koskevan periaatepäätöksen, jonka tavoitteena on luoda edellytyksiä kansalaisten osallistumiselle ja näin vahvistaa demokratian toteutumista Suomessa.

29.1.2010 13.04

Lama lisäsi lemmikkien laiminlyöntejä

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry otti vuonna 2009 hoitoonsa 455 avun tarpeessa olevaa lemmikkieläintä. Tämä tarkoittaa lähes kahta eläintä jokaisena arkipäivänä vuoden ympäri. Yhä useamman hylätyn lemmikin taustalta löytyy taloudellisen taantuman aiheuttamaa hätää ja omistajien päihdeongelmia.

19.1.2010 9.11

Näkökulmia järjestöarviointiin -julkaisu

Koskinen-Ollonqvist Pirjo, Paija Leea, Pantzar Juha A., Saikkonen Paula, Savolainen Nella (toim.)

7.1.2010 16.00

Kansalaisfoorumi avaa saaren virtuaalimaailma Second Lifessa 14.1.

Sivistysliitto Kansalaisfoorumi on rakentanut suomalaisille järjestötoimijoille ja aktiivisille kansalaisille kohtaamispaikan virtuaalimaailma Second Lifeen. Suomi ry -saarelle ovat tervetulleita kaikki järjestötoimijat ja kansalaistoiminnasta kiinnostuneet. Saari tarjoaa hyvät puitteet tilaisuuksien järjestämiseen, tapaamisiin ja opiskeluun.

5.1.2010 11.57

Avoin työpaikka: Koulutus- ja jäsenkoordinaattori

Naisasialiitto Unioni ry on 118-vuotias feministinen naisasiajärjestö, joka sijaitsee Helsingissä. Viime vuosina Unionin toiminta ja jäsenmäärä ovat laajentuneet vahvasti. Haemme neljän hengen työyhteisöömme naistietoista

4.1.2010 16.05

Kontaktitapahtumat projekti- ja kunta-alan toimijoille

Valtakunnalliset Kontaktitapahtumat 2010 sosiaali- ja terveysalan projektiammattilaisille ja projektien kuntakumppaneille Helsingissä 2.2., Oulussa 4.2. ja Kuopiossa 9.2.

30.12.2009 11.14

Lama ei vähentänyt HESY:n joulukeräyksen tuottoa

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry keräsi perinteiseen tapaansa pääkaupungin kaduilla joulun alla varoja kodittomille eläimille. Tänä vuonna eläinten katukeräyksen kokonaistuotto oli 20 737 euroa. Se on 2500 euroa enemmän kuin edeltävänä vuonna. Lisäksi nettilahjoituksia tuli 7674 euroa.

22.12.2009 15.28

Yhä uusia kansanedustajia ilmoittautunut vapaaehtoistöihin vuonna 2010

Suuri osa kansanedustajista on tehnyt ja tulee tekemään vapaaehtoistyötä. Vuodeksi 2010 heitä on aktivoitu myös haasteella, jonka heille esitti Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmä. Ryhmän puheenjohtajana toimii Sanna Lauslahti (kok) ja varapuheenjohtajana Kari Uotila (vas).

21.12.2009 10.30

Suomi pitää eurooppalaista kansalaisaloitetta tärkeänä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien vahvistajana

Suomen on tarkoitus osallistua Euroopan komission kuulemiseen eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta. Kuulemismenettelyn jälkeen komissio tekee ehdotuksen asetukseksi, jossa säädetään kansalaisaloitteen tekemistä koskevista menettelyistä ja edellytyksistä.

18.12.2009 12.53

Uusi laki lisäisi kansalaisten osallistumismahdollisuuksia yhdistystoimintaan

Yhdistyslakia esitetään muutettavaksi niin, että se vastaisi nykyistä paremmin erimuotoisten yhdistysten tarpeita sekä nykyaikaisen kansalais- ja järjestötoiminnan vaatimuksia ja teknistä kehitystä. Jäsenten vaikutusmahdollisuuksia lisättäisiin sallimalla etäosallistuminen yhdistysten ja valtuutettujen kokouksiin. Uudistuksessa otettaisiin huomioon erityisesti pienten yhdistysten tarpeet.

16.12.2009 10.32

Älä anna eläintä joululahjaksi – eläin ei ole lelu

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry muistuttaa, että eläin ei sovi joululahjaksi. Eläin ei ole lelu eikä tavara, jonka voi ottaa hetken mielijohteesta tai antaa yllätyksenä sukulaisilleen tai lemmikkiä kinuaville lapsilleen. Lemmikin hankinnan on aina oltava koko perheen tarkkaan harkittu päätös.

9.12.2009 10.31

HESY:n joulukeräys takaa kodittomille eläimille turvallisen tulevaisuuden

Joulunalusaika tuo jälleen Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen HESY ry:n varainkerääjät ja keräystonkat pääkaupungin kaduille. HESY kerää varoja, jotta kodittomien eläinten auttaminen olisi mahdollista myös ensi vuonna.

2.12.2009 14.17

OPM:n kansalaisjärjestöstrategia

Opetusministeriö asetti 28.5.2008 työryhmän laatimaan opetusministeriön hallinnonalan kansalaisjärjestöstrategian. Strategian lähtökohtana on kansalaisjärjestöjen ja opetusministeriön välisen yhteistyön kehittäminen ja toimintatapojen selkiyttäminen.

2.12.2009 13.59

Tervetuloa koko perheen pikkujouluihin!

Pikkujoulutapahtuma Vallilan Vesaistalossa koko perheelle 12. joulukuuta klo 13-15

18.11.2009 13.05

Ehdotus ajanmukaistaisi yhdistyslain vastaamaan teknistä kehitystä

Oikeusministeriössä on valmistunut ehdotus yhdistyslain tarkistamiseksi. Jäsenten vaikutusmahdollisuuksia parannettaisiin sallimalla tietoliikenneyhteyksien ja muiden teknisten apuvälineiden käyttäminen yhdistyksen kokouksiin osallistumisessa. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle joulukuussa.

18.11.2009 13.02

Sosiaalipedagogiikan säätiö täyttää 25 vuotta

Juhlimme neljännesvuosisataamme keskellä synkintä syyskautta.

11.11.2009 12.42

Järjestötoiminnan imago - Kansalaistoimijoiden aamiaistapaaminen 1.12.

Suomalaisilla on monenlaisia mielikuvia kansalaisjärjestöistä. Järjestöt näyttäytyvät ulospäin kukin omalla tavallaan. Millainen järjestöjen imago on ja mitä imagolle voi ja kannattaa tehdä?

9.11.2009 14.56

Vitus festivaali Rovaniemellä

Vitus -festivaali 13.-14.11.2009 Kauppayhtiön tiloissa Valtakatu 44, Rovaniemi

9.11.2009 9.43

HESY: 135 vuotta eläinten puolesta

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry täyttää tänä vuonna 135 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi yhdistys pystyttää Helsingissä sijaitsevaan Kirjasto 10:een eläinsuojelua ennen ja nyt esittelevän näyttelyn, jonka ohessa kuullaan eläinsuojelua eri näkökulmista käsitteleviä esitelmiä.

27.10.2009 16.17

Keskustelutilaisuus kansalaisjärjestöstrategiasta 15.12.

Opetusministeriö asetti 28.5.2008 työryhmän laatimaan opetusministeriön hallinnonalan kansalaisjärjestöstrategian. Strategian lähtökohtana ovat kansalaisjärjestöjen ja opetusministeriön välisen yhteistyön kehittäminen ja toimintatapojen selkiyttäminen.

27.10.2009 15.31

Taiteen keskustoimikunnasta halutaan Taiteen edistämiskeskus

Taiteen keskustoimikunnalta on valmistunut esitys taidetoimikuntalaitoksen kehittämisestä, jossa valtion taiteen rahoitus ja taidepoliittinen suunnittelu keskitettäisiin itsenäiselle keskusvirastolle, Taiteen edistämiskeskukselle.

27.10.2009 13.14

Kolmas lähde ravitsee kolmatta sektoria hyvinvointipalveluiden tuottamisessa

Kunta- ja palvelurakennemuutos luo tarpeen kolmannen sektorin hyvinvointipalveluille. Kolmas lähde –hanke koordinoi valtakunnallista ESR- kehittämisohjelmaa "Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana". Hanke selkeyttää ja vahvistaa kolmannen sektorin roolia kunnille ja yrityksille suunnattujen hyvinvointipalveluiden tuottajana kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön aloilla.

20.10.2009 10.24

Vapaaehtoistoiminnan messut 1.12.2009

Vielä ehtii mukaan näytteilleasettajaksi ja kohtaamaan uusia, innokkaita vapaaehtoisia.

20.10.2009 9.56

Juvalla tapettu ilveksen orpopentu olisi voitu pelastaa

Helsingin eläinsuojeluyhdistys ry paheksuu Etelä-Savon poliisin päätöstä tappaa keskiviikkoiltana Juvalla Etelä-Savossa auton alle jääneen emoilveksen pentu, vaikka se olisi hyvin voitu pelastaa.

15.10.2009 7.47

Luomme joka päivä uutta folklorea

Hollo ja Martta International Folklore Festival

13.10.2009 13.18

Sospedin koulutuskalenteri 2010 ilmestynyt

Sosiaalipedagogiikan säätiön koulutuskalenteri vuodelle 2010 on täynnä työkaluja työelämän haasteisiin juuri tänä päivänä.

12.10.2009 14.32

Tänään on hyvä päivä -teemaviikko 30.11 - 6.12.2009

Kehitysvammaisten Tukiliiton ja Me Itse ry:n teemaviikon aiheena on tänä vuonna henkinen hyvinvointi. Teemaviikon tunnuslause on ”Tänään on ihan hyvä päivä”. Viikkoa vietetään 30.11 - 6.12.2009.

5.10.2009 11.08

Yhteisöllisyyden merkitys nykypäivässä – Sosped 25 vuotta juhlaseminaari

Sosiaalipedagogiigan säätiö järjestää juhlaseminaarin 25.–26. marraskuuta 2009 Tieteiden talossa, Kirkkokatu 6, Helsinki.

1.10.2009 15.12

Kansainvälistä eläinten päivää vietetään Suomessa sadatta kertaa

Maailman eläinten päivää juhlistetaan sunnuntaina 4. lokakuuta Suomessa sadatta kertaa. Suomeen maailman eläinten päivän on tuonut eläinsuojelun voimanainen Constance Ullner, joka toimi Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen HESY:n puheenjohtajana vuosina 1916-1926. Hänen aloitteestaan eläinten päivää vietettiin täällä ensimmäisen kerran vuonna 1909 ja sitä vietetään edelleenkin joka vuosi 4.10.

29.9.2009 15.20

Puhutaan velkaantumisesta! -tapahtumat kiertävät Suomea

Suomen Kuluttajaliitto ja sen jäsenyhdistykset järjestävät aluetapahtumia eri puolilla Suomea syksyn aikana.

28.9.2009 11.01

Maahanmuuttajat kansalaistoiminnassa – aamiaistapaaminen 2.10.

Suomi monikulttuuristuu nopeaa vauhtia. Kansalaisyhteiskunta on muutoksessa mukana. Suomeen muuttaneet ja muuttavat henkilöt toimivat lisääntyvässä määrin myös kansalaistoiminnan kentillä ja erilaisissa yhdistyksissä. Tämä tuo toimintaan omia haasteita mutta tarjoaa myös suuria mahdollisuuksia. Mitä nämä ovat?

28.9.2009 10.23

Onko meillä aikaa toisillemme?

Sanomatalo, Mediatori ti 10.11.2009 klo 16-18 Ajatuspaja Kansalaisfoorumin ja Kotimaa-lehden järjestämä kaikille avoin tilaisuus. Keskustelemme vapaaehtoistyön motiiveista ja merkityksestä sekä siitä, miten ihmisten kiireet ja työelämän paineet vaikuttavat järjestöjen mahdollisuuksiin rekrytoida vapaaehtoisia.

17.9.2009 11.27

Uutuuskirja - Prosessidraama ja tutkiva teatterityö

Kirjassa on esitelty 13 työpajakäsikirjoitusta, jotka osallistavat periaatteella "ihminen on oman luomisensa jatkuva prosessi". Tulevaisuus on myös tekoja ja tahdon asia. Käsikirjoitukset kulkevat koulutietä kohti rakkauden luonteen pohdintaa ja parisuhteiden koukeroita.

17.9.2009 10.51

Tulevaisuus meissä – Kasvaminen maailmanlaajuiseen vastuuseen

Opetusministeriön julkaisu keskittyy globaaliin vastuuseen kasvamisessa esiin tulevien arvojen, toimijoiden ja toimintatapojen esittelyyn.

17.9.2009 10.34

Merja Laaksovirta AITA/IATA:n puheenjohtajaksi

Kansalaisfoorumin jäsenjärjestön Suomen Harrastajateatteriliiton toiminnanjohtaja, FM Merja Laaksovirta on valittu kansainvälisen harrastajateatteriliiton AITA/IATAN puheenjohtajaksi. Laaksovirta toimii liiton hallituksessa ja hän on ollut liiton varapuheenjohtajana vuodesta 2004 alkaen.

17.9.2009 10.32

Fanny Vilmilä Suomen Nuorisoseurojen Liiton kulttuurituottajaksi

1.10.2009 alkaen SNL:n kulttuurituottajana aloittaa taiteen maisteri Fanny Vilmilä (28) vastuualueenaan harrastustoiminnan yleinen kehittäminen sekä teatterin tapahtumat ja koulutus.

7.9.2009 15.23

Nuorten Akatemian ajankohtaiset

Nuorten Akatemian ajankohtaiset julkaisut, tapahtumat, koulutukset, selvitykset ym löydät nettisivuiltamme www.nuortenakatemia.fi.

7.9.2009 15.15

Demouutinen

Tähän ingressi eli johdantoteksti.


Poutapilvi web design - P4